Oliiviöljyssä paistaminen
Kaada öljyä pannulle ja kuumenna sitä hetki ennen kuin paistat! Kuuma oliiviöljy sulkee leikkauspinnat niin, että solunesteet eivät valu pannulle ja haihdu, vaan pysyvät paistettavassa tehden siitä mehukkaan.
Paista silakka:
Jauhota ja mausta silakat ja laita ne kuumalle pannulle, jossa on kuumentunutta oliiviöljyä. Odota, että silakka on kunnolla paistunut alapuolelta ennen kuin käännät. Se ei tartu kiinni eikä hajoa kuten voissa paistettaessa, sillä tässä lämpötila on korkeampi. Paista toiseltakin puolelta. Syö ja nauti!
Paista lätty:
Kaada muutama tippa öljyä kuumalle pannulle. Kääntele pannua, jotta öljy levittyy. Kaada lättytaikina pannuun, odota kärsivällisesti, että alapuoli on paistunut ja käännä. Paista toiseltakin puolelta. Syö ja nauti!
Pitsimäisen lätyn saa aikaan voilla, sillä se syntyy, kun voissa mukana oleva vesi kiehuu. Oliiviöljyssä ei ole mukana vettä, se ei räisky!
Paista silakka:Jauhota ja mausta silakat ja laita ne kuumalle pannulle, jossa on kuumentunutta oliiviöljyä. Odota, että silakka on kunnolla paistunut alapuolelta ennen kuin käännät. Se ei tartu kiinni eikä hajoa kuten voissa paistettaessa, sillä tässä lämpötila on korkeampi. Paista toiseltakin puolelta. Syö ja nauti!
Paista lätty:
Kaada muutama tippa öljyä kuumalle pannulle. Kääntele pannua, jotta öljy levittyy. Kaada lättytaikina pannuun, odota kärsivällisesti, että alapuoli on paistunut ja käännä. Paista toiseltakin puolelta. Syö ja nauti!
Pitsimäisen lätyn saa aikaan voilla, sillä se syntyy, kun voissa mukana oleva vesi kiehuu. Oliiviöljyssä ei ole mukana vettä, se ei räisky!
Oliiviöljy leivonnassa
Knossos-oliiviöljy on lempeän makuista ja se sopii erittäin hyvin leivontaan.
1) Kun vaihdat voi-reseptin oliiviöljyksi,
voit vähentää rasvan määrää 25-35 %.
Jos leipomukseen tarvitaan 300 g voita, korvaat sen kahdella desillä oliiviöljyä.
2) Kreetalaisessa oliiviöljyssä on erityisen paljon tokoferoleja, jotka toimivat nostatusaineena. Ne takaavat leivonnaiselle hyvän rakenteen ja kauniin ulkokuoren.
3) Lisäksi oliiviöljy säilyttää leivonnaisen pidempään kuin voilla leivottu, sillä oliiviöljy ei härskiydy.
Kokeile seuraavaa kakkureseptiä, yllätyt miten hyvin oliiviöljy paistaa ja miten herkullista sillä saa! Voit myös leipoa pullataikinan Knossos-oliiviöljyyn!
Appelsiinin makuinen sokerikakku
Vasilópita
3 3/4 dl jauhoja
1 tl vaniljaa
3 3/4 dl sokeria
1 rkl sitruunan raastettua kuorta
1 rkl appelsiinin raastettua kuorta
1 1/2 dl kreetalaista KNOSSOS-neitsytöljyä
1 1/2 dl maitoa
3 munaa
2 tl leivinjauhetta
Vatkataan öljy ja sokeri, lisätään muna ja maito. Sekoitetaan kuiva-aineet jauhoihin. Lisätään jauhoseos vähän kerrallaan, kunnes taikina on raskaasti juoksevaa. Kaadetaan taikina noin 23 cm leveään uunivuokaan niin, että sitä on korkeintaan uunivuoan puoliväliin, sillä kakku kohoaa paljon. Paistetaan keskilämpöisessä uunissa 200 C 50 min. Valmis kakku sirotellaan pölysokerilla.
1) Kun vaihdat voi-reseptin oliiviöljyksi,
voit vähentää rasvan määrää 25-35 %. Jos leipomukseen tarvitaan 300 g voita, korvaat sen kahdella desillä oliiviöljyä.
2) Kreetalaisessa oliiviöljyssä on erityisen paljon tokoferoleja, jotka toimivat nostatusaineena. Ne takaavat leivonnaiselle hyvän rakenteen ja kauniin ulkokuoren.
3) Lisäksi oliiviöljy säilyttää leivonnaisen pidempään kuin voilla leivottu, sillä oliiviöljy ei härskiydy.
Kokeile seuraavaa kakkureseptiä, yllätyt miten hyvin oliiviöljy paistaa ja miten herkullista sillä saa! Voit myös leipoa pullataikinan Knossos-oliiviöljyyn!
Appelsiinin makuinen sokerikakku
Vasilópita
3 3/4 dl jauhoja
1 tl vaniljaa
3 3/4 dl sokeria1 rkl sitruunan raastettua kuorta